Hae
Teräsmutsi

Lastensuojeluilmoitus tai oikeastaan 7

mikä on lastensuojeluilmoitus, sen päämäärä?

… Mikä on lastensuojeluilmoitus? Entä tarkoitus? Missä menee loukkauksen, perättömien lausumien tai muutoin vain ilkikurisuuden raja? Nyt on kulunut reilu vuosi siitä, kun olen viettänyt lapseni kanssa edes yön yli aikaa. Yli vuosi siis siitä, kun olen saanut olla äiti tyttärelleni. Tässä hieman yli vuoden ajassa on ”tililleni” karttunut silti seitsemän lasua. Siis lastensuojeluilmoitus. Mistä? -En ole ollut edes tyttäreni kanssa. Vaikka olisinkin tahtonut olla, olen pyrkinyt turvaamaan tyttäreni olon. Tällä tarkoitan sitä, että minua uhkaillaan virkavallalla mikäli haen lapseni päiväkodista. Siis minua, jolla on aivan yhtäläinen oikeus lapseeni ja huoltajuus.

 

Erotessa ajatellaan aina lapsen parasta

Niin itse ajattelin. Kun olin tehnyt eropäätöksen ja sittemmin eronnut, kerroin lapsen isälle, että haluan silti pitää kypsät ja aikuismaiset keskustelu-välit. Lapsemme takia. Ajattelin, että aikuiset ihmiset osaavat kyllä keskustella ja sopia yhteisen lapsen asiat sovussa. Elämässä kummankin olisi mentävä eteenpäin. Ja saatava hyvinkin eriävät lapsen kasvatusmaneerit sopimaan samaan. Kaunis oli ajatus, toteutus olikin täysin jotain muuta, puheista huolimatta. Lopputulema on lukematon määrä lastensuojeluilmoituksia kelpaamattomuudestani äidiksi vaikka huolehdin liki kaksi vuotta miltei yksin. Yksikään äiti tai isä ei ole täydellinen, mutta jokainen (ainakin toivon mukaan) pyrkii olemaan paras versio perheelleen.

 

jokainen kyynel on kuin bensiinii

… Alkuun, kun nimettömiä lastensuojeluilmoituksia alkoi tulemaan oli asenteeni se, että saatoin tirauttaa kyyneleen ja sitten taas jatkaa eteenpäin. On fakta, että nämä täysin perusteettomat nimenomaan nimettömät ilmoitukset ovat aiheuttaneet kitkaa myös nykyiseen parisuhteeseeni. Ne ovat saaneet meidät pohtimaan tämän maan perhetyö -järjestelmän ajantasaisuutta sekä miettimään myös erilaisia tilanteita. Keskustelu on välillä kuohunut yli ja toisaalta välillä hiljaisuus on ollut kannanotto. Kyyneleet ja suru ovat vaihtuneet kovaan kuoreen sekä päättäväisyyteen. Lastensuojeluilmoitukset ovat meidän tapauksessa ainoastaan kiusantekoa.

 

sUOMEN LASTENSUOJELUN SEKÄ PERHETYÖN RESURSSIT

Se mistä ollaan monen kanssa käyty keskusteluja, kun nämä seitsemän lastensuojelu-ilmoitusta on tullut puheeksi, on että mihin ihmeeseen tässä maassa tuhlataan resursseja? -Perheet, joissa oikeasti on tarve lastensuojelun tuelle, jäävät ilman sitä. Vastaavasti, esimerkiksi minä, äitinä, en koe olevani lastensuojelun -sosiaalityöntekijöiden työn piirissä tai tarpeessa. On perheitä, joissa lapset joutuvat todistamaan väkivaltaa sekä päihteiden väärin käyttöä. Tällöin lastensuojeluilmoitus on täysin paikallaan. Ja silloin se tulee ottaa myös tosissaan. Heitteelle jättöjä, lasten hygieniasta huolehtimisesta tai sen puutteesta… Kohtia on varmasti liki yhtä monia kuin perheitäkin ja juuri siksi olisi tärkeää, että perhetyö kohdennettaisiin näihin perheisiin. Apua sitä todella tarvitseville. On monia perheitä, joissa kaivattaisiin esimerkiksi tukiperhettä, jotta vanhemmat/vanhempi saisi välillä oman hetken ladata akkujaan. On perheitä, joissa lapset eivät vain voi hyvin ja terveempi ympäristö löytyisi muualta. Henkilökohtaisesti mun mielestä lastensuojeluilmoitus tulee aina olla nimellinen ja sen tulee liittyä lapseen sekä hänen hyvinvointiinsa. Ei siihen mitä mieltä lapsen vanhempi on sosiaalisessa mediassa esimerkiksi vallitsevasta maailman tilanteesta. Kun viimeksi minulle soitettiin koskien lastensuojeluilmoitusta ja sen sisältöä. Mun oli aivan pakko vain naurahtaa, sillä en tiedä miten muutenkaan reagoida siihen, että mielipiteet ja oma ajatusmaailma juurikin maailman tämänhetkisestä tilanteesta voivat aiheuttaa lastensuojeluilmoituksen.

 

miten tilanteeni on mahdollinen?

 

Moni on taivastellut, pohtinut ja ihmetellyt tilannetta. Useat ovat naurahtaneet, että eihän tämä tilanne vain pidä paikkaansa. Ei tässä hyvinvointivaltiossa keneltäkään viedä syyttä suotta lasta. Niin, syvä huokaus sillä tilanne tosiaan on nyt kuitenkin tuo. Lapsi riistettiin minulta, kun sairastuin ja jouduin sairaalaan. Kun sitten pääsin viimeisiä kertoja sairaalasta, en enää edes ajatellut, että saisin tyttäreni jollain ilveellä luokseni. Olin väsynyt, sairas ja loppu. Silti hemmetin rakastunut ja ikävöin tytärtäni. Loppuvuosi 2019 meni sairaalassa annettujen erittäin vahvojen kipulääkkeiden aiheuttamasta koukusta irrottautumiseen sekä siihen, että ymmärsin vasta silloin asioiden todellisen laidan. Mulla on päässä kasvain. Aivoydinnesteet ei kierrä kuten pitäisi. En ollut terve. Tuo kaikki iski vasta silloin kuin täysin kirkkaalta taivaalta. Elämä tuntui hurjalta, jotenkin ihmeelliseltä ja uskomattomalta. Sitä sulatellessa purin oloani. Ja päätin, että vuosi 2020 (jos vain sinne asti pääsen)  olisi sitten erilainen. Laittaisin itseni sekä puolisoni kanssa fyysisen kehon sekä psyykkisen puolen kuntoon. Tuon kaiken myllerryksen läpikäymiseen ei ihan riittänyt terapeutilla käynti, joka toki auttoi sekin.

 

tutkintapyynnöt ja olosuhdeselvitys

… Nyt kuukausia myöhemmin tilanne on se, että taistelu on alkanut. Olemme tehneet nimettömistä ja perättömistä lastensuojeluilmoituksista tutkintapyynnöt. Olosuhdeselvitys on käynnissä. Ensi keväänä mun neiti on viimeistään osa tätä arkea ja elämää. Kaikki perättömät ilmoitukset, äidin lapsesta eristäminen ja loukkaus-yritykset. Heitän ne romukoppaan ensi vuodeksi ja katson valoisasti tulevaan! Tähänkään ei tämä Teräsmutsi kaadu, ei vaikka kuinka nimettömät yrittävätkin.

 

millä sä jaksaT?

Muutama mua somessa seurannut sekä läheinen on kysellyt miten mä jaksan tämänkin kaiken? Juurihan vasta aloin selviämään ja olemaan jälleen ”ihminen” viime vuoden rankan sairastamisen jäljiltä. -Niin, en kiellä kyllähän tämä kohtuuttomalta toiminnalta tuntuu ja tässä on vasta pintaraapaisu. Silti uskon, että annetaan se mitä kannetaan. Jaksan käydä tämänkin taistelun, mutta miten? -Jo sairastaessani voimavarat oli läheiset ihmiset. Tämäkin taistelu voitetaan läheisten tuella. On ihanaa, että oma seisoo horjumattomana vieressä tukien tätäkin taistelua. Kiitos siis tuesta ja siitä, että saan olla mä.

Tiedän myös, etten ole ainoa joka taistelee lapsestaan tai huoltajuus-asioista. Jokaiselle omaan taisteluunsa voimaa ja oikeudenmukaisuutta toivoen, uskon näkeväni sitä myös omalla kohdallani.

 

PS. Rakas pikkuprinsessani, kuljetaan rinta rinnan tää matka. 

 

ota haltuun myös:

teräsmutsin insta

SÄ JA MÄ = ME

Haluun linkata jutun meistä, sillä just se me on se juttu mikä on auttanu jaksamaan. 

xx Teräsmutsi 

PERTTI-aivokasvain – Osa 3

PERTTI -Vuosipäivän ajatuksia viime vuodesta, aivokasvain -tarinaa

Globo ocular de la madre!

Mä tässä puistossa perheitä katselen, ihmettelen ja funtsin, aivokasvaintani. On ihanaa olla äiti, nainen ja puoliso. On ihanaa, kun saat olla lapsesi kanssa ja nauttia hänen opeistaan. Hänen mielipiteistään ja rakkaudenosoituksistaan. Hänen läsnäolostaan. On ihanaa olla elossa. On ihana katsoa leikkiviä perheitä ja rakastavia lapsia. On sydäntä raastavaa, kun et saa olla lapsesi kanssa. Kun lapsesi ei ole asunut sun kanssasi enää hetkeen. Juuri kun asiat eli terveys on alkanut antaa voimiaan takaisin tähän kehoon.

Mi hija, mun tytär, mun rakkaus

Mulle jengi, okei tosi harva, mutta kuitenkin, on sanonut kuinka mun omaa syytäni on etten näe lastani. Kun asian todellista laitaa ei tiedä kuin harvat, en jaksa enää kuunnella tuota p****puhetta joten vedän nyt pintaraapaisuna tähän vähän auki.

Mä lähdin suhteesta viime vuonna, koska en kokenut enää sen palvelevan mun parisuhteen vaatimuksiani. Ajattelin lastani. Ajattelin itseäni. Halusin voida hyvin ja olla oikeasti onnellinen! Päätös suhteesta lähdöstä oli kypsynyt jo, kun palasin Espanjasta. Jollain ihmeenkaupalla samaan aikaan ”uusi” mies ilmestyi mun elämääni. Tarjoten mulle jotain sellasta, mitä olin aina kuolannut ja unelmoinut. Okei, sen tietää jo moni! Sanon sen silti ja tulen sanomaan vielä monesti.

Päätös lähdöstä, mitä sen jälkeen?

Mä tein päätöksen lähteä ja otin itselleni viikon verran aikaa. Sen viikon aikana tunsin olevani elossa enemmän kuin koskaan aiemmin. Sen viikon aikana mä olin onnellinen! Janosin sitä tunnetta vain lisää ja lisää.

Sitten tuli se päivä, 20.7. Mä heräsin kainalosta. Päädyin kuitenkin aivan muualle kuin kainaloon tai edes ”kotisänkyyn” takaisin. Päädyin teholle ja koomaa vastaavaan tilaan. Päädyin TAYSsiin noin 6 kuukaudeksi, pit-stopeilla himassa. Diagnoosilla, aivokasvain ja aivoydinnestekiertohäiriö. Jollain ihmeenkaupalla multa taas oltiin viemässä elämästä se mistä olin hetken nauttinut.

sairaalassa, missä mun tyttö?

Tuona aikana mun tyttäreni isä, toi alle yhden käden sormien lukumäärän verran mulle lastani. Mä en ollut voimissani, mä en olis jaksanut tosiaankaan olla yksin lapsen kanssa, mutta todellakin olisin kaivannut lapseni läsnäoloa ja rakkautta. Mä olisin kaivannut lapseni hymyä ja pusuja. Lapsi olisi kaivannut äitiään, varmasti. Aivokasvain ei saanut mua unohtamaan kuitenkaan rakkaitani. Aivokasvain sai mut herkistymään. Aivokasvain sai mut myös opettelemaan koko elämän uudelleen.

Tää sama meininki jatkui, kun kotiuduin viimeisen kerran. Mä en nähnyt lastani, mulle ei vastattu puhelimeen.

Alle yhden käden sormien verran, oon väkipakolla päässyt katsomaan tyttäreni isänsä uuteen kotiin, hetkeksi. Nyt lapsi on liki kokonaan eristetty musta. Ja oikeudenkäyntiä huoltajuus-asioista odotellaan.

Mikä syynä?

Mitään syitä ei ole ettenkö lapseni kanssa voisi olla tai miksi en olisi pätevä mama lapselleni. Me ollaan ”uuden” puolisoni kanssa monelle muulle lapselle erittäin tärkeitä aikuisia, joihin he turvaavat. Mitään luottamukseen eikä lasten kanssa toimimiseen liittyviä ongelmia ei ole. Eikä ole ollut! Kukaan taho ei ole päättänyt etten saisi olla tyttäreni kanssa. Haluan toimia kuin aikuinen, enkä viedä lastani toiselta vanhemmalta. Toimia esimerkkinä.

Mun tyttäreni, min dotter. Mulla on niin hirveä ikävä sua, ettet arvaakkaan. Sä et osaa kuvitella kuinka mama rutistaa sua, kun taas nähdään! Et osaa arvatakkaan kuinka mama odottaa sua! Rakastan sua! Sä tiedät, maman kanssa sun on hyvä ja turvallinen olla. Sä tiedät, että maman kanssa olet tärkein. 

 

Mut hei mä selvisin

Silti ajattelen, että hei mä selvisin Pertin kanssa taistelusta. Mä selvitän myös tämän taistelun! Ennen en lepää, kun olen saanut asian jiiriin. Onneksi mulla on eräs Pirkanmaan parhaista asianajajista huolehtimassa mun oikeuksistani. Onneks mulla on hyvä tiimi ympärillä. 

Tässäkin jätän paljon kertomatta, paljon sanomatta. Vain pintaraapaisu, mutta tarpeeksi, jotta nyt on minunkin puoleni totuudesta avattu.

Jos siis joku kuvitteli, että mun viime vuoteni oli vain ja ainoastaan Pertti -taistelua niin tässä on se toinen puoli. Tyttärestäni erossa olo rasitti ja rasittaa mun henkistä jaksamista ihan järjettömän paljon. Kivireki, joka on kiinnitetty hakasilla mun selkääni. Kulkee jokaisessa päivässäni. Silti jokaisesta hetkestä, jona mun sydän lyö, mä oon niin kiitollinen.

Pertti -vuosipäivän fiilikset olivat siis todella ristiriitaiset. Ikävöintiä, iloa, rakkautta ja aurinkoa. Tää ajatus, toisen onni ja ilo, aurinko, ne kaikki sai mut silti hyvälle päälle, kun päätin niin. 

Lue myös: PERTTI OSA 2

xx Teräsmutsi