Hae
Teräsmutsi

Missä Teräsmutsi on ollut?

Missä teräsmutsi on ollut? -menossa vai tulossa?

Missä ihmeessä sitä nyt on oltu? Viimeisin julkaisu heinäkuussa. Seuraava heti perään nyt lokakuussa. Missä se Teräsmutsi oikein sitten on ollut? Kesän alussa tultiin siihen tulokseen puolison kanssa, että muutto tekisi terää ja tuleva lapsienkin asuminen helpottuisi. Keskeltä kaupunkia muutto aivan maalle ja mieli lepää. Kesän alkaessa musta tuntui, että bloginkin tarvitsi saada happea, uusia ajatuksia ja uusia näkökulmia. Oma terveydentila alkoi vihdoin parantua toden teolla ja elämä ”normalisoitua” jos näin voi jo tässä vaiheessa parantumis-prosessia sanoa. Nautin ajasta puolison kanssa ja kävin keskusteluja huoltajuudesta yksin sekä yhdessä läheisten kanssa. Paljon ajatuksia ja näkemyksiä. Uusi elämä, tuntui, että ”heräsin” kaikkeen uudistuneena ihmisenä. 

Jos itsekkin niin varmasti myöskin muut miettivät, että menikö se Teräsmutsi jo vai onko vielä tulossa? Vai missä ihmeessä?-Täältä vastaan, että tulossa ollaan ja menossa eteenpäin ehdottomasti. 

 

syksy 2020, uudet freshit tuulet

Viime syksy meni sairaalan ja kodin väliä matkustaen. Kaikki aika kului sairastamiseen, leikkauksia leikkauksien perään. Siksi tämä syksy ja talvi on aikaa elämälle. Tää hetki on elämälle ja kaikelle sille mistä viime vuonna jäin paitsi. Helpolla ei tänäkään syksynä tämä nainen tai esimerkiksi meidän parisuhde pääse, mutta kun selvisin Pertistä, selviää sitä mistä vain. Uusi kirja, ei siis vain sivu elämässäni. 

Paljon on kerrottavaa ja paljon kirjoitettavaa, joten pian tulossa uutta tekstiä, näin alkuun halusin nyt kertoa comebackista myös tänne blogimaailmaan. Uusi viikko startataan sitten uusin kirjoituksin. 

 

 

Millainen elämä sitten on nyt?

Nyt on kyllä elämä ollut yhtä onnellisuutta, rakkautta ja intohimoa. Silti niskassa painaa ikävä omasta lapsesta, kyllä. Uskon silti, että tyttäreni pääsee pian maman kanssa viettämään laatuaikaa ja nauttimaan meidän perheen elämästä. Kaikki aikanaan ja paha saa palkkansa. 

xx Teräsmutsi

 

LUITHAN MYÖS: Mitä haluat elämältäsi?

 

 

PERTTI-aivokasvain – Osa 3

PERTTI -Vuosipäivän ajatuksia viime vuodesta, aivokasvain -tarinaa

Globo ocular de la madre!

Mä tässä puistossa perheitä katselen, ihmettelen ja funtsin, aivokasvaintani. On ihanaa olla äiti, nainen ja puoliso. On ihanaa, kun saat olla lapsesi kanssa ja nauttia hänen opeistaan. Hänen mielipiteistään ja rakkaudenosoituksistaan. Hänen läsnäolostaan. On ihanaa olla elossa. On ihana katsoa leikkiviä perheitä ja rakastavia lapsia. On sydäntä raastavaa, kun et saa olla lapsesi kanssa. Kun lapsesi ei ole asunut sun kanssasi enää hetkeen. Juuri kun asiat eli terveys on alkanut antaa voimiaan takaisin tähän kehoon.

Mi hija, mun tytär, mun rakkaus

Mulle jengi, okei tosi harva, mutta kuitenkin, on sanonut kuinka mun omaa syytäni on etten näe lastani. Kun asian todellista laitaa ei tiedä kuin harvat, en jaksa enää kuunnella tuota p****puhetta joten vedän nyt pintaraapaisuna tähän vähän auki.

Mä lähdin suhteesta viime vuonna, koska en kokenut enää sen palvelevan mun parisuhteen vaatimuksiani. Ajattelin lastani. Ajattelin itseäni. Halusin voida hyvin ja olla oikeasti onnellinen! Päätös suhteesta lähdöstä oli kypsynyt jo, kun palasin Espanjasta. Jollain ihmeenkaupalla samaan aikaan ”uusi” mies ilmestyi mun elämääni. Tarjoten mulle jotain sellasta, mitä olin aina kuolannut ja unelmoinut. Okei, sen tietää jo moni! Sanon sen silti ja tulen sanomaan vielä monesti.

Päätös lähdöstä, mitä sen jälkeen?

Mä tein päätöksen lähteä ja otin itselleni viikon verran aikaa. Sen viikon aikana tunsin olevani elossa enemmän kuin koskaan aiemmin. Sen viikon aikana mä olin onnellinen! Janosin sitä tunnetta vain lisää ja lisää.

Sitten tuli se päivä, 20.7. Mä heräsin kainalosta. Päädyin kuitenkin aivan muualle kuin kainaloon tai edes ”kotisänkyyn” takaisin. Päädyin teholle ja koomaa vastaavaan tilaan. Päädyin TAYSsiin noin 6 kuukaudeksi, pit-stopeilla himassa. Diagnoosilla, aivokasvain ja aivoydinnestekiertohäiriö. Jollain ihmeenkaupalla multa taas oltiin viemässä elämästä se mistä olin hetken nauttinut.

sairaalassa, missä mun tyttö?

Tuona aikana mun tyttäreni isä, toi alle yhden käden sormien lukumäärän verran mulle lastani. Mä en ollut voimissani, mä en olis jaksanut tosiaankaan olla yksin lapsen kanssa, mutta todellakin olisin kaivannut lapseni läsnäoloa ja rakkautta. Mä olisin kaivannut lapseni hymyä ja pusuja. Lapsi olisi kaivannut äitiään, varmasti. Aivokasvain ei saanut mua unohtamaan kuitenkaan rakkaitani. Aivokasvain sai mut herkistymään. Aivokasvain sai mut myös opettelemaan koko elämän uudelleen.

Tää sama meininki jatkui, kun kotiuduin viimeisen kerran. Mä en nähnyt lastani, mulle ei vastattu puhelimeen.

Alle yhden käden sormien verran, oon väkipakolla päässyt katsomaan tyttäreni isänsä uuteen kotiin, hetkeksi. Nyt lapsi on liki kokonaan eristetty musta. Ja oikeudenkäyntiä huoltajuus-asioista odotellaan.

Mikä syynä?

Mitään syitä ei ole ettenkö lapseni kanssa voisi olla tai miksi en olisi pätevä mama lapselleni. Me ollaan ”uuden” puolisoni kanssa monelle muulle lapselle erittäin tärkeitä aikuisia, joihin he turvaavat. Mitään luottamukseen eikä lasten kanssa toimimiseen liittyviä ongelmia ei ole. Eikä ole ollut! Kukaan taho ei ole päättänyt etten saisi olla tyttäreni kanssa. Haluan toimia kuin aikuinen, enkä viedä lastani toiselta vanhemmalta. Toimia esimerkkinä.

Mun tyttäreni, min dotter. Mulla on niin hirveä ikävä sua, ettet arvaakkaan. Sä et osaa kuvitella kuinka mama rutistaa sua, kun taas nähdään! Et osaa arvatakkaan kuinka mama odottaa sua! Rakastan sua! Sä tiedät, maman kanssa sun on hyvä ja turvallinen olla. Sä tiedät, että maman kanssa olet tärkein. 

 

Mut hei mä selvisin

Silti ajattelen, että hei mä selvisin Pertin kanssa taistelusta. Mä selvitän myös tämän taistelun! Ennen en lepää, kun olen saanut asian jiiriin. Onneksi mulla on eräs Pirkanmaan parhaista asianajajista huolehtimassa mun oikeuksistani. Onneks mulla on hyvä tiimi ympärillä. 

Tässäkin jätän paljon kertomatta, paljon sanomatta. Vain pintaraapaisu, mutta tarpeeksi, jotta nyt on minunkin puoleni totuudesta avattu.

Jos siis joku kuvitteli, että mun viime vuoteni oli vain ja ainoastaan Pertti -taistelua niin tässä on se toinen puoli. Tyttärestäni erossa olo rasitti ja rasittaa mun henkistä jaksamista ihan järjettömän paljon. Kivireki, joka on kiinnitetty hakasilla mun selkääni. Kulkee jokaisessa päivässäni. Silti jokaisesta hetkestä, jona mun sydän lyö, mä oon niin kiitollinen.

Pertti -vuosipäivän fiilikset olivat siis todella ristiriitaiset. Ikävöintiä, iloa, rakkautta ja aurinkoa. Tää ajatus, toisen onni ja ilo, aurinko, ne kaikki sai mut silti hyvälle päälle, kun päätin niin. 

Lue myös: PERTTI OSA 2

xx Teräsmutsi