Hae
Teräsmutsi

Joulu, lapsilla vai ilman?

joulu tulossa, vietetäänkö se lapsilla vai ilman?

Joulu, se Suomessa perhejuhlaksi tituleerattu pyhien suma. Joulut yleisestikkin on sitä rauhoittumisen ja relaamisen aikaa. Eiksje? -Suomessa tää pyhien suma on aina ollut perheiden yhteistä aikaa. Kun mietitään vaikkapa Etelä-Eurooppaa, siellä joulukin on toki sukujen juttu, mutta myös ystävät ovat kutsuttu joulun viettoon.

Mä pohdin jo useita vuosia sitten, kun vielä asuin vanhemmilla, että ystävien kanssa se olisi magee juttu. Oikeen koskaan meillä ei sellaista ollut. Jouluissa itsessään ei sinänsä ollut koskaan vikaa muutoin, mutta ystävien kanssa sen viettäminen olisi ollut huisin siistiä. Jotenkin sellainen uuden perinteen rakentaminen, ystävä-joulu kuulostaa hyvältä.

 

VIINATON JOULU, jokaisen lapsen oikeus

Kun pikkurinsessa syntyi, joulu ei tosiaankaan ollut viinaton. Vaikka kovin sitä toivoin ja pyysinkin! Se oli omalla kohdallani sitä, sillä mun mielestä joulu ja viina eivät mahdu samaan lauseeseen, mutta siihen sisältyneet ihmiset eivät tosiaankaan olleet viinattomia. Lapset ja viina eivät mahdu samaan tekstiyhteyteen, ei millään tasolla. Oikeastaan jokainen joulu, jonka olen itse viettänyt Pirkanmaalla tähän asti, on ollut raskas ja erikoinen. Siihen on kuulunut ihmisiä, joiden kanssa en välttämättä muutoin olisi aikaani viettänyt. Okei, ymmärsit pointin, joulut ei Pirkanmaalla vietettyinä ole olleet mitään ”hehkua”. Jospa tää tuleva joulu olisi sitä.

 

tää, tästä tulee hyvä ellei täydellinen

Tänä vuonna ja tänä jouluna. Tässä joulussa on kaikki ainekset olla SE, joka on täydellinen. Täydellisessä seurassa ja täydellisessä paikassa. Kaikki ainekset olla just se hetki rauhaa, hetki iloa ja hetki läheisyyttä. Tää, be the one. Tänä jouluna ajatus on kutsua rakkaimmat ja tärkeimmät ystävät viettämään hetki meidän kanssa. Tänä jouluna vietetään myös aikaa perheen kanssa. Tänä jouluna lapset ovat myös osa sitä. Tää juhlapyhä, pääasia, aikaa yhdessä.

(ja kun joku siellä sitä kuitenkin miettii, niin kyllä toivon, että tuleva oikeudenkäynti antaa meille myös tyttäreni kotiin jouluksi)

 

MILLAISIA JOULUJA TE VIETÄTTE? MITÄ JOULUUN JUST SUN KOTONA KUULUU?

 

tsekkaa myös tää teksti

teräsmutsin meininkejä voit seurata myös klikkaamalla tästä 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *