Hae
Teräsmutsi

PERTTI-aivokasvain – Osa 3

PERTTI -Vuosipäivän ajatuksia viime vuodesta, aivokasvain -tarinaa

Globo ocular de la madre!

Mä tässä puistossa perheitä katselen, ihmettelen ja funtsin, aivokasvaintani. On ihanaa olla äiti, nainen ja puoliso. On ihanaa, kun saat olla lapsesi kanssa ja nauttia hänen opeistaan. Hänen mielipiteistään ja rakkaudenosoituksistaan. Hänen läsnäolostaan. On ihanaa olla elossa. On ihana katsoa leikkiviä perheitä ja rakastavia lapsia. On sydäntä raastavaa, kun et saa olla lapsesi kanssa. Kun lapsesi ei ole asunut sun kanssasi enää hetkeen. Juuri kun asiat eli terveys on alkanut antaa voimiaan takaisin tähän kehoon.

Mi hija, mun tytär, mun rakkaus

Mulle jengi, okei tosi harva, mutta kuitenkin, on sanonut kuinka mun omaa syytäni on etten näe lastani. Kun asian todellista laitaa ei tiedä kuin harvat, en jaksa enää kuunnella tuota p****puhetta joten vedän nyt pintaraapaisuna tähän vähän auki.

Mä lähdin suhteesta viime vuonna, koska en kokenut enää sen palvelevan mun parisuhteen vaatimuksiani. Ajattelin lastani. Ajattelin itseäni. Halusin voida hyvin ja olla oikeasti onnellinen! Päätös suhteesta lähdöstä oli kypsynyt jo, kun palasin Espanjasta. Jollain ihmeenkaupalla samaan aikaan ”uusi” mies ilmestyi mun elämääni. Tarjoten mulle jotain sellasta, mitä olin aina kuolannut ja unelmoinut. Okei, sen tietää jo moni! Sanon sen silti ja tulen sanomaan vielä monesti.

Päätös lähdöstä, mitä sen jälkeen?

Mä tein päätöksen lähteä ja otin itselleni viikon verran aikaa. Sen viikon aikana tunsin olevani elossa enemmän kuin koskaan aiemmin. Sen viikon aikana mä olin onnellinen! Janosin sitä tunnetta vain lisää ja lisää.

Sitten tuli se päivä, 20.7. Mä heräsin kainalosta. Päädyin kuitenkin aivan muualle kuin kainaloon tai edes ”kotisänkyyn” takaisin. Päädyin teholle ja koomaa vastaavaan tilaan. Päädyin TAYSsiin noin 6 kuukaudeksi, pit-stopeilla himassa. Diagnoosilla, aivokasvain ja aivoydinnestekiertohäiriö. Jollain ihmeenkaupalla multa taas oltiin viemässä elämästä se mistä olin hetken nauttinut.

sairaalassa, missä mun tyttö?

Tuona aikana mun tyttäreni isä, toi alle yhden käden sormien lukumäärän verran mulle lastani. Mä en ollut voimissani, mä en olis jaksanut tosiaankaan olla yksin lapsen kanssa, mutta todellakin olisin kaivannut lapseni läsnäoloa ja rakkautta. Mä olisin kaivannut lapseni hymyä ja pusuja. Lapsi olisi kaivannut äitiään, varmasti. Aivokasvain ei saanut mua unohtamaan kuitenkaan rakkaitani. Aivokasvain sai mut herkistymään. Aivokasvain sai mut myös opettelemaan koko elämän uudelleen.

Tää sama meininki jatkui, kun kotiuduin viimeisen kerran. Mä en nähnyt lastani, mulle ei vastattu puhelimeen.

Alle yhden käden sormien verran, oon väkipakolla päässyt katsomaan tyttäreni isänsä uuteen kotiin, hetkeksi. Nyt lapsi on liki kokonaan eristetty musta. Ja oikeudenkäyntiä huoltajuus-asioista odotellaan.

Mikä syynä?

Mitään syitä ei ole ettenkö lapseni kanssa voisi olla tai miksi en olisi pätevä mama lapselleni. Me ollaan ”uuden” puolisoni kanssa monelle muulle lapselle erittäin tärkeitä aikuisia, joihin he turvaavat. Mitään luottamukseen eikä lasten kanssa toimimiseen liittyviä ongelmia ei ole. Eikä ole ollut! Kukaan taho ei ole päättänyt etten saisi olla tyttäreni kanssa. Haluan toimia kuin aikuinen, enkä viedä lastani toiselta vanhemmalta. Toimia esimerkkinä.

Mun tyttäreni, min dotter. Mulla on niin hirveä ikävä sua, ettet arvaakkaan. Sä et osaa kuvitella kuinka mama rutistaa sua, kun taas nähdään! Et osaa arvatakkaan kuinka mama odottaa sua! Rakastan sua! Sä tiedät, maman kanssa sun on hyvä ja turvallinen olla. Sä tiedät, että maman kanssa olet tärkein. 

 

Mut hei mä selvisin

Silti ajattelen, että hei mä selvisin Pertin kanssa taistelusta. Mä selvitän myös tämän taistelun! Ennen en lepää, kun olen saanut asian jiiriin. Onneksi mulla on eräs Pirkanmaan parhaista asianajajista huolehtimassa mun oikeuksistani. Onneks mulla on hyvä tiimi ympärillä. 

Tässäkin jätän paljon kertomatta, paljon sanomatta. Vain pintaraapaisu, mutta tarpeeksi, jotta nyt on minunkin puoleni totuudesta avattu.

Jos siis joku kuvitteli, että mun viime vuoteni oli vain ja ainoastaan Pertti -taistelua niin tässä on se toinen puoli. Tyttärestäni erossa olo rasitti ja rasittaa mun henkistä jaksamista ihan järjettömän paljon. Kivireki, joka on kiinnitetty hakasilla mun selkääni. Kulkee jokaisessa päivässäni. Silti jokaisesta hetkestä, jona mun sydän lyö, mä oon niin kiitollinen.

Pertti -vuosipäivän fiilikset olivat siis todella ristiriitaiset. Ikävöintiä, iloa, rakkautta ja aurinkoa. Tää ajatus, toisen onni ja ilo, aurinko, ne kaikki sai mut silti hyvälle päälle, kun päätin niin. 

Lue myös: PERTTI OSA 2

xx Teräsmutsi 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *