Hae
Teräsmutsi

Perhe on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki

ensimmäistä kertaa täytyy todeta, että huh mikä päivä!

Meillä on jyllännyt jokin superpöpö. Viimeisimmästä pikkulenssusta on yli 1,5v ja tuo meidän neitihän ei ole koskaan saanut virallisesti mitään diagnooseja eli ensimmäistä kertaa ”karhunpentu” sairastaa. Käväistiin tuossa jo useampi päivä sitten lääkärissä ja sieltähän se pienten lasten vanhempien ikisuosikki, korvatulehdus löytyi. Vaihtelevalla menestyksellä ollaan koitettu neitiä parannella, tunnelin päässä on näkynyt jo ajoittain valonsäteitäkin. Koko perheenä ollaan otettu entistäkin rennompi meininki osaksi tätä viikonloppua.

Varmasti liki kaikki vanhemmat voivat samaistua, kun totean, että näin itse sairastupalaisena sitä toivoisi, että saisi rauhassa sairastaa. Oi kyllä siis myös minulle ländäsi jonkin sortin lenssu, joka on koetellut varsinkin nenän alueen ihoa oikein kunnolla niiden hermojeni lisäksi. Tuossa mainitsinkin, että olisi ihana saada sairastaa kunnolla tämä tauti pois alta. Tässä kohtaa nousee hattu päästä murulle; hän on tiskannut, hoitanut pikkuneitiä, siivonnut, käynyt kaupassa ja huolehtinut koko perheen tarpeista yms… Mulle on annettu siis ihan täysi työrauha sairastamisen kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni oon ollut kuitenkin ja olen niin täpinöissäni kaikesta tapahtuvasta, että enhän minä ole osannut pysyä paikoillani. Tämä tietenkin kostautui ja eskaloitui eiliseen (perjantai) iltaan. Hyvä, että happi kulki. Olin aivan tukossa. Ja melkein annoin ketutukselle vallan, kun oma lapsikin itki ja karjui. Ja itsellä oli korvat lukossa, nenä tukossa ja pää täynnä räkää- Onnekseni tajusin, että hei sillä lapsella on ihan yhtä paska olo, kun sulla. Usko pois kumpikaan tuskin on tilannut tätä. Ja niinpä me nukuttiin perhe-pedissä viime yö, ilman yhtäkään heräämistä.

uusi aamu, uusi yritys ja uusi päivä perheenä

Heräsin itse jo 06.50. Ensimmäisenä lasia kaapista ja aamujuoman sekoitteluun, hieman ekstrana Solunsuojaa ja älyttömän paljon A:ta. Oi, kyllä mun nenä vuotaa vielä, mutta on ihmeen hyvä olo. Eilisen olotila on taas muisto vain. On huikea huomata kuinka jopa kipeenä sitä energiaa ja tahtoa on touhuta, se on se unelmien ja intohimojen parissa häärääminen aika huippua. Lauantaina ohjelmassa oli siis niin ”Espanja-kodin” lokaation kartoitusta kuin Banukseen muutoin tutustumista. Voin kertoa, että tuo kombo meni sitten erinomaisesti maaliin. Moni minua Instagamissa seuraava onkin saattanut kuulla kuinka olen puhunut, että tämä Mijas tai juuri tuo Banus olis niitä paikkoja, josta haluaisin ostaa asunnon ja sitä sitten vuokrata muualla ollessamme.

mun näköinen ympäristö elää ja hengittää

Tuossa kun vietettiin iltapäivää ja iltaa tuolla alueella, vahvistui fiilis siitä, että sieltä asunto hankitaan sen lisäksi löytyi muutama potentiaalinen kohde. Siis se fiilis, että tänne meidän perhe kuuluu. Katseltiin siinä juuri sulkeutuneita Guccin liikkeen ovia ja kuolattiin LV:n liikkeen näyteikkunaa, tämä on ihan meidän paikka. Muutama Ferrari ja mun lemppari eli Bentley lipui ohi, kuin hidastetussa elokuvassa. Ympäristö, joka motivoi ja joka resonoi vahvasti omien tavoitteiden kanssa. Joku voisi sanoa, että ympäristö, joka on pinnallinen, mutta silloin hän ei näkisi kulutettujen eurojen taakse. Minä näin ihmisiä, joilla on aikanaan olleet tavoitteet ja he ovat saavuttaneet ne.

Mulla on sellainen ajatus, että niinä aikoina kun me ollaan asunnolta pois, voisin vuokrata sitä äideille sekä tietenkin heidän perheilleen / työtiimeilleen, jotka tekevät töitä kotoa käsin. Juuri siksi, haluan tunnelmallisen kodin, upeilla maisemnilla ja turvallisesta sekä vartioidusta ympäristöstä. Mitä ajatuksia tällainen herättää sinussa?

Tällä kertaa sen tajusin, että meidän perheessä ei oikeastaan ole heikkoa lenkkiä ja tämä pitkästä aikaa oikeasti yhdessä vietetty aika on opettanut erittäin paljon. Se on opettanut minua arvostamaan niitäkin puolia puolisossani, joista ennen jaksoin mäkättää. Sen lisäksi olen löytänyt äitinä / naisena / puolisona itsestäni täysin uusia puolia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Koko tämä yhteinen aika, jota ollaan saatu jo nyt nauttia elämästä täällä auringon alla, on nivouttanut meitä parina sekä perheenä, voimakkaasti yhteen.  Suuri ero siihen, että juuri ennen tänne lähtöä, käytiin lähellä eroa. Tuon uskon muuten olleen osa jotain lähtöjännitystä tai vastaavaa.

Miten teillä muilla ulkomaille muuttaneilla / pidempään reissuun lähteneillä on perhe ja parisuhde reagoineet?

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *