Hae
Teräsmutsi

Elämäni mageimmat 15 minuuttia

tänään lähden reissuun ilman perhettäni

Kyllä, tänään lennän itsekseni Suomeen Malagasta, jossa muutama tapaaminen huomenna. Lauantaina lennänkin sitten Barcelonaan, josta sunnuntaina koko perhe lennetään takaisin tänne Costalle. Siispä kaksi maata, kolme kaupunkia – vain 72 tunnissa. Ja vain vapaus seurana! Lennän siis 15 minuutin ansiosta Suomeen. Hullua, mutta supersiistiä! Onneksi en ole lentopelkoinen vaan rakastan lentämistä yli kaiken. Se vapauden tunne ja ne näkymät taivaalta!

 

reissaaminen intohimona ja työnä

Yksi suurimpia unelmiani on aina ollut, matkustaminen. Ja nyt saan reissata oikein olan takaa varsinkin tänä viikonloppuna. Sen lisäksi saan jännittää unelmieni mahdollista toteutumista. Varmaa on vain se, että tämäkin reissu opettaa ja vahvistaa uskoani siihen, että reissaaminen on yksi ainoita asioita jotka rikastuttavat todella joka kerta! Supersiistiä, että elämä tapahtuu just nyt ja tässä, juuri siten, että saan kokea tämänkin ”salaisen” kokemuksen.

Samaan aikaan voin kuitenkin myöntää, että lähtö tällä kertaa tuntuu hyvinkin hullunkuriselta, sillä koko perheenä oltiin valmistauduttu vain Barcelonan lentoon sekä sitten IsoJiin kotiinlähtöön useamman viikon päästä. Tämä todella oli elämän tapahtumista parhaimmillaan, kun vasta sain tiedon tarpeesta lentää Helsinkiin ja buukattiin liput koneeseen muutama päivä sitten. Ja nyt olen kentällä odottamassa koneeseen pääsyä. Mietin millä tavoin vakuutan huomenna ihmiset, jotta yksi unelmani toteutuisi. Tietenkin olemalla räiskyvä oma itseni, mutta pitäisikö minun nyt miettiä jotain kliseisiä, spesifejä perusteluita? Ja onko sillä merkitystä mitä laitan päälle, miten paljon meikkiä on kasvoissa? Kevyt viime hetkien paniikki päällä samaan aikaan siis.

Mageeta on muuten myös se, että ehdin käydä huomenna PortFantsussa huomenna, joten saan kotiin viemiseksi Activizea! Kuin siistiä se sitten on? Pistin myös edustusvehkeet, jotta kaikki tietävät mikä mun duuni on ja kuka mä oon! Fitline-bageilla reissuun siis jälleen.

Palataan taas Suomen päässä asiaan ja tämän ensimmäisen stepin eli Malaga-Suomi -visiitin voitte kurkkia Instan storysta. Uskon ehtiväni jälleen näppiksen ääreen, kun pääsen Barcelonaan. Sieltä sitten Katalonian viboja sekä paljon fudis-aiheisia juttuja! Huikea viikonloppu tulossa, kun meidän pieni prinsessa pääsee ensimmäiseen aitoon futispeliin.

Hasta luego ja ihanaa torstaita!

xx Teräsmutsi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *