Hae
Teräsmutsi

Sä olet pysäyttämätön! – 2 epäilijätyyppiä

Unelmoitko sä? – olet pysäyttämätön!

 

Viime aikoina olen pohtinut paljon rakastan unelmoida ja tehdä asioita unelmien eteen. Samaan aikaan kuitenkin moni ihminen kyseenalaistaa ja yrittää jarruttaa niitä unelmia. Tiedän, että suuria unelmia omaavat henkilöt saavat ja tulevat aina saamaan vastustusta osakseni, mutta aiemmin on ollut vaikea ymmärtää miksi näin on. Kunnes ymmärsin miksi?

Eikö kaikki lähelläsi buustaa sun unelmointia?

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä, siis kahdenlaisia persoonia, joilla molemmilla on omat syynsä jarruttaa unelmiasi ja olla tukematta niitä. Se on täysin fine, niin kauan kun sinä uskot omaan juttuusi millään muulla ei ole väliä. Anna näiden ihmisten epäillä ja keskity omaan juttuusi.

  1. Ne tekee sen rakkaudesta! -usko pois.

Nämä henkilöt ei halua, että sinuun sattuu tai että sinä pettyisit. He haluavat, että elät siellä ”mukavuus-alueella”, joka todennäköisesti sinun lasiesi läpi ei ole mukavuus-alue. Nämä ihmiset haluavat sinulle turvallisuutta. He eivät vain kykene näkemään sitä rakkaudeltaan ja välittämiseltään. Näille ihmisille voit todeta, esimerkiksi seuraavanlaisesti; ”On ihanaa, että rakastatte minua niin paljon, että suojelette pettymyksiltä. Haluan kuitenkin itse kokea kaikki ylä- sekä alamäet, jotta kasvan ihmisenä ja pääsen kohti tavoitettani. Antakaa siis minun hengittää!”

2. Ne tekee sen pelkuruudesta! -KÄÄK!

Nämä ihmiset pelkäävät, että jos sinä onnistut he joutuvat peilin eteen. Arvaa miksi? – He joutuvat silloin toteamaan, että ”ei helkkari, mäkin pystyisin jos en pelkäisi koko ajan, että mitä jos?” Nämä henkilöt, eivät halua, että muut menestyy. Tällöin on helpompi uskoa siihen, että ”mikään ei ole mahdollista” .

 

Oon paljon pohtinut juuri sitä, että miksi ihmismieli toimii näin. Meihin kaikkiinhan on sisäänrakennettu se pieni epäilyksen ääni, jotkut meistä vahvistavat onnistumis -mieltään säännöllisesti ja tällä pienentävät tuon epäilijän sisällään. Aloin miettimään kuinka siistiä olisi se, että oltaisiinkin kannustavia ja sparrattaisiin toisiamme eteenpäin. Voin sieluni silmin nähdä millaiseksi maailma muuttuisi silloin! Vahvoja, onnellisia ja kiitollisia ihmisiä -niitä olisi liki joka paikassa! Tämä maailma olisi ihan supersiisti mesta, entistäkin mageempi, kun ihmiset tajuaisi yhden asian.

Jos sinä olet se unelmoija -tyyppi, niin jatka juuri sitä mitä teet ja usko sinun unelmiisi! Minä uskon sinuun!

elämä ei ole rangaistus!

Nimenomaan! Tuntuu, että moni elää harhaluulossa, jossa elämän kuuluu tuntua p*skalta. Siis, että työn ei kuulu olla nautinnollista, kehon kuuluu voida huonosti ja niin edelleen. Pelottavaa! Se on ihan ehdottomasti, jonka haluan täältä paikallisilta tuoda sinne Pohjolaan. Suomihan valittiin jälleen ”hyvinvoivaksi maaksi”, mikä lie sitten mittari, kun kuitenkin masennusta, velkaantumista ja rikoksien määrä lisääntyy.

Täällä nimittäin paikalliset hymyilee aina, iloitsee ja moikkailee, halailee. Jengi säteilee hyvää oloa ja onnea! Samaan aikaan osa suomalaisista toteaa: no niillähän on p*skempi palkkatasokin, miten muka voivat voida hyvin?  Ja samaan hengenvetoon minä totean, että suhteuttakaa se palkkataso tämän maan hintoihin. Sen lisäksi totean, että ihmiset, eivät täällä nillitä pienistä! Oikeastaan omasta näkökulmastani, tämä maa on vm-tekijän paratiisi; aurinko paistaa yli 300 päivää vuodesta, ihmisiä kiinnostaa hyvinvointi, lääniä on treenata ja voida hyvin, ihmiset haluaa panostaa itseensä ja läheisiin.

Lähtö tänne on ollut elämäni päätös, vaikka moni epäilikin, että ”no sä tuut masentuneena maitojunalla himaan, kun huomaat, että ei siellä ole sen paremmin kuin täälläkään.”

Kaikille ihmisille, jotka näin totesivat sanon vain, että irtaantukaa siitä pelkuruudesta ja kokeilkaa mitä voi tapahtua jos uskallattekin.

ps. On mulla yksi juttu, jonka Suomesta toin mukanani jokaiseen päivään, Cheek. Jep, musiikki, joka motivoi!

Näillä mietteillä alkaa maailman paras maanantai ja lähden tien päälle kohti päivän tapaamisia! SIISTIÄ!

 

WUHUU! Mageeta viikkoa juuri sinulle!

 

xx Teräsmutsi

Perhe on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki

ensimmäistä kertaa täytyy todeta, että huh mikä päivä!

Meillä on jyllännyt jokin superpöpö. Viimeisimmästä pikkulenssusta on yli 1,5v ja tuo meidän neitihän ei ole koskaan saanut virallisesti mitään diagnooseja eli ensimmäistä kertaa ”karhunpentu” sairastaa. Käväistiin tuossa jo useampi päivä sitten lääkärissä ja sieltähän se pienten lasten vanhempien ikisuosikki, korvatulehdus löytyi. Vaihtelevalla menestyksellä ollaan koitettu neitiä parannella, tunnelin päässä on näkynyt jo ajoittain valonsäteitäkin. Koko perheenä ollaan otettu entistäkin rennompi meininki osaksi tätä viikonloppua.

Varmasti liki kaikki vanhemmat voivat samaistua, kun totean, että näin itse sairastupalaisena sitä toivoisi, että saisi rauhassa sairastaa. Oi kyllä siis myös minulle ländäsi jonkin sortin lenssu, joka on koetellut varsinkin nenän alueen ihoa oikein kunnolla niiden hermojeni lisäksi. Tuossa mainitsinkin, että olisi ihana saada sairastaa kunnolla tämä tauti pois alta. Tässä kohtaa nousee hattu päästä murulle; hän on tiskannut, hoitanut pikkuneitiä, siivonnut, käynyt kaupassa ja huolehtinut koko perheen tarpeista yms… Mulle on annettu siis ihan täysi työrauha sairastamisen kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni oon ollut kuitenkin ja olen niin täpinöissäni kaikesta tapahtuvasta, että enhän minä ole osannut pysyä paikoillani. Tämä tietenkin kostautui ja eskaloitui eiliseen (perjantai) iltaan. Hyvä, että happi kulki. Olin aivan tukossa. Ja melkein annoin ketutukselle vallan, kun oma lapsikin itki ja karjui. Ja itsellä oli korvat lukossa, nenä tukossa ja pää täynnä räkää- Onnekseni tajusin, että hei sillä lapsella on ihan yhtä paska olo, kun sulla. Usko pois kumpikaan tuskin on tilannut tätä. Ja niinpä me nukuttiin perhe-pedissä viime yö, ilman yhtäkään heräämistä.

uusi aamu, uusi yritys ja uusi päivä perheenä

Heräsin itse jo 06.50. Ensimmäisenä lasia kaapista ja aamujuoman sekoitteluun, hieman ekstrana Solunsuojaa ja älyttömän paljon A:ta. Oi, kyllä mun nenä vuotaa vielä, mutta on ihmeen hyvä olo. Eilisen olotila on taas muisto vain. On huikea huomata kuinka jopa kipeenä sitä energiaa ja tahtoa on touhuta, se on se unelmien ja intohimojen parissa häärääminen aika huippua. Lauantaina ohjelmassa oli siis niin ”Espanja-kodin” lokaation kartoitusta kuin Banukseen muutoin tutustumista. Voin kertoa, että tuo kombo meni sitten erinomaisesti maaliin. Moni minua Instagamissa seuraava onkin saattanut kuulla kuinka olen puhunut, että tämä Mijas tai juuri tuo Banus olis niitä paikkoja, josta haluaisin ostaa asunnon ja sitä sitten vuokrata muualla ollessamme.

mun näköinen ympäristö elää ja hengittää

Tuossa kun vietettiin iltapäivää ja iltaa tuolla alueella, vahvistui fiilis siitä, että sieltä asunto hankitaan sen lisäksi löytyi muutama potentiaalinen kohde. Siis se fiilis, että tänne meidän perhe kuuluu. Katseltiin siinä juuri sulkeutuneita Guccin liikkeen ovia ja kuolattiin LV:n liikkeen näyteikkunaa, tämä on ihan meidän paikka. Muutama Ferrari ja mun lemppari eli Bentley lipui ohi, kuin hidastetussa elokuvassa. Ympäristö, joka motivoi ja joka resonoi vahvasti omien tavoitteiden kanssa. Joku voisi sanoa, että ympäristö, joka on pinnallinen, mutta silloin hän ei näkisi kulutettujen eurojen taakse. Minä näin ihmisiä, joilla on aikanaan olleet tavoitteet ja he ovat saavuttaneet ne.

Mulla on sellainen ajatus, että niinä aikoina kun me ollaan asunnolta pois, voisin vuokrata sitä äideille sekä tietenkin heidän perheilleen / työtiimeilleen, jotka tekevät töitä kotoa käsin. Juuri siksi, haluan tunnelmallisen kodin, upeilla maisemnilla ja turvallisesta sekä vartioidusta ympäristöstä. Mitä ajatuksia tällainen herättää sinussa?

Tällä kertaa sen tajusin, että meidän perheessä ei oikeastaan ole heikkoa lenkkiä ja tämä pitkästä aikaa oikeasti yhdessä vietetty aika on opettanut erittäin paljon. Se on opettanut minua arvostamaan niitäkin puolia puolisossani, joista ennen jaksoin mäkättää. Sen lisäksi olen löytänyt äitinä / naisena / puolisona itsestäni täysin uusia puolia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Koko tämä yhteinen aika, jota ollaan saatu jo nyt nauttia elämästä täällä auringon alla, on nivouttanut meitä parina sekä perheenä, voimakkaasti yhteen.  Suuri ero siihen, että juuri ennen tänne lähtöä, käytiin lähellä eroa. Tuon uskon muuten olleen osa jotain lähtöjännitystä tai vastaavaa.

Miten teillä muilla ulkomaille muuttaneilla / pidempään reissuun lähteneillä on perhe ja parisuhde reagoineet?