Hae
Teräsmutsi

PERTTI -Taistelun alku OSA 1

juttusarja mun aivokasvaimelle eli pertille ja kaikelle kaaokselle

Oli aurinkoinen kesä-päivä Tampereella. Suvun naiset kokoontuivat yhteisen ajan pariin, luvassa olisi kesäteatteria ja hyvää ruokaa sekä maaseutumatkailua. Ihanaa aikaa siis! Aamu alkoikin aurinkoisissa merkeissä, heräsin rakkaudenosoituksiin sekä hellyyteen. Niihin, joita olin jo hyvän aikaa saanut rakkaaltani enemmän kuin koskaan aiemmin olin saanut. Päivä alkoi kuten mikä tahansa edeltäjänsä, rauhallisesti ja normaalisti. Laittauduin ja valmistauduin tulevaan päivään, tiedossa olisi yö muualla kuin kainalossa. Siis siinä uutuutta hehkuvassa kainalossa. Nimittäin olimme varanneet maaseudulta majoitus-aitan, johon vetäytyisimme nauttimaan kauniista kesä-illasta teatteri-esityksen jälkeen, ihan vain suvun naisien kesken.

Aamupala sänkyyn ja pusut. Kyytini saapui ja lähdimme kohti teatteria, päivä voisi siis alkaa. Tiedossa olisi paljon naurua ja aurinkoa, komediaa. Nuotin vierestä, näytelmä, joka meitä odotti Pyynikillä. Kaikki tosiaankin meni aivan nuotin vierestä.

Aamu oli alkanut kuten aivan mikä tahansa muu aamu, ei mitään poikkeavaa, ei mitään mistä huolestua, uusi elämä oli jo hetken ajan ollut läsnä. Saavuimme teatterille, jossa meitä odotti upean sään lisäksi täysi katsomo ihmisiä. Näytös alkoi ja eteni aina puoliajalle asti. Puoliajalla juotavaa ja hieman suolaista purtavaa, niin paahtavan aurinkoiseen päivään. Puoliajalta paikoille palatessamme tunsin huonoa oloa ja heikotusta, mutta ajattelin sen olevan vain suurempaa nälkää tai kenties pieni auringonpistos. Näytöksen jälleen jatkuessa aloin kuitenkin voimaan todella pahoin. Niin pahoin, että ponkaisin pystyyn katsomosta suunnatakseni vessaan tai lähimpään puskaan oksentamaan. En sinne asti kuitenkaan ehtinyt, kun järjestyksenvalvoja jo tarrasi minuun ja tunsin oksennuksen lentävän. Juostiin vessaan, tai järkkäri juoksi ja kantoi mua. Tää matka katsomosta vessaan, varmaan 200 metriä, huuto-oksennus -kertoja vain kolme. Vessan ovien lentäessä selälleen järkkäri totesi, ettei jätä minua vaikka kyse olikin ainoastaan naisten -vessasta.  Siinä sitten halailin pönttöä hyvän tovin.

PII-PAA JA ACUTAAN

Valitettavasti loput teatteri-näytöksestä jäi multa täysin näkemättä. Mikään ei nimittäin helpottanut oloa ja pian löysinkin itseni ambulanssista. Ambulanssiin päädyin äitini ja isoäitini soitosta, ketkä olivat ajatelleet, että vointini ei helpottaisi ollenkaan ja täten päätyivät soittamaan lanssin paikalle. Punakeltainen auto saapui paikalle ja nosti minut kyytiinsä, määränpäänään Acuta. Koko matkan nuokuin ja ilmeisesti puolessa matkassa olin menettänyt tajuntani. Viimeinen asia, jonka muistan hämärästi on välkkyvien valojen varjo sekä pii-paa -äänet. Sitten pimeni, oikeastaan tuli valo, mutta ”pimeni”. Pertti oli ilmoittanut olemassaolostaan vaikka en siitä itse vielä tiennytkään.

 

Mitä muistan seuraavaksi? Mihin päädyin? Mitä sitten tapahtui? -Se selviää seuraavassa PERTTI -osa 2 -julkaisussa.

 

MUISTITHAN LUKEA MYÖS: HIUKSET LÄHTI!

 

TERÄSMUTSI TEKI COMEBACKIN!

Teräsmutsi teki comebackin, versio 2.0

Mä oon paljon miettinyt, että mitä teen mun oman brändin Teräsmutsin kanssa? -Tai siis sehän on vasta nousemassa brändiksi, vaikkakin niin moni tuntuu tietävän kuka on Teräsmutsi. Paljon pohdin, että mitä oikein mä tahdon? Moni, joka mua on seurannut niin voikin arvella, että suuri syy tähän pohdiskeluun on, PERTTI. Pertti on pistänyt mut pohtimaan oikein kunnolla, että mitä mä oikein oikeesti haluan? -Se mitä haluan, on vihdoin tiedossa ja nyt oonkin mielessäni hionut sotasuunnitelmia. Ainut mitä jännitän on, että kuinka kroppani ja henkinen puoleni tulee kestämään, mutta sitten himmataan, kun tarve on. Kyllä, mä jännitän myös sitä kaikkea, mitä mun suuret suunnitelmat tuokaan eteen?

Pertti toi mut tähän päivään

Halusin mä sitä tai en, Pertti toi mut tähän päivään sellaisena versiona, jona nyt olen. Tästä ei ole paluuta enää entiseen minään, millään. Jollain kierolla tavalla, mä koen jopa kiitollisuutta tuota kasvainta ja kaikkea sen mukana tullutta, ilman tuota kokemusta, kaikkia niitä romahduksien hetkiä ja epätoivon kyyneliä, mä en olisi se joka tänään olen. Tuo kasvain kasvatti musta naisen, joka arvostaa omaa kehoaan vaikka välillä se tuntuukin inhottavalta lisäkiloineen sekä muhkuroineen. Vielä nekin saa kyytiä! Tärkeintä on nyt ensin oman kehon ja mielen saaminen takaisin pinnalle, sieltä taivaisiin. Jokainen kärsitty hetki, kärvistelty kyynel ja selvitty leikkaus, ne kaikki on olleet kaiken tän arvoista mitä mulla on nyt ja tulee vielä olemaan.

UUSI PUOLISO, UUSI AJATUSMAAILMA

Totta tosiaan! Vaikkakin viime vuonna uusi puoliso osui kohdalle juuri hulluimpaan aikaan, oli tuo aika kaikista kaunein ja vahvin. Tilanteen huomioon ottaen, oli todennäköisempää, että jatkan taisteluni loppuun yksin kuin että toinen jää rinnalle. Niin vain puoliso jäi rinnalle ja antoi täyden laidallisen uusia ajatuksia, joita tulkita. Jokainen ajatus vyöryi päälle kuin tsunami, herättäen jälleen uusia ajatuksia. Välillä tuntui, että tää mies saa niin paljon herätettyä mussa. Kasvain, jonka nimesin Pertiksi, opetti ja kasvatti mua ihmisenä, puolisona ja äitinä. Enemmän kuin mikään positiivinen tai negatiivinen kokemus aiemmin elämässäni. Silti löysin itseni usein kysymästä, että miten paljon annetaan yhdelle ihmisille kantaa? Mikä on riittävästi ja missä menee raja? -Vastaukseksi sain, ei kellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Näinpä, ajattelin, että tuokin kokemus oli tehty mua varten ja jokainen hetki oli opettavainen. Lopulta, mä voitin. Mä oon tässä vielä, kirjoitan sulle ja sä luet. Mä kävelen, osaan syödä itse. Puhun ja näen suhteellisen sujuvasti. Kuulokin pelaa. Voin siis sanoa olleeni vahvempi kuin Pertti. Oikeastaan mietin, että voiko mua kaataa enää mikään, kun selvisin tuostakin?

Uusi mies, puoliso ja paras ystävä

Moni mua seuranneista tietääkin, että mun unelmien puolisoni on aina ollut ajatuksissa no sellainen, jonka kanssa saan hustlata yhdessä. Mä itse asiassa oon löytänyt nyt pienellä avustuksella somesta erään pariskunnan, jota pidän ”esikuvana” Geegan ja hänen puolisonsa. (Okei, olen myös kuullut, ettei heille just nyt kuulu hirveen hyvää, mutta siinä on / oli pariskunta, joka näytti hyvälle). Mun uusi puoliso, hän ei ole tosiaan mikään rivikansalainen, multa itse asiassa kysyttiin, että onko häntä edes olemassa? -Jaksaisinko mä tosiaan sairauden keskellä keksiä ihmisen elämääni, jaksaisinko koko sairastamisen ajan hehkuttaa ”olematonta”? -Paras päätös oli pitää aika pitkäänkin hänen henkilöllisyytensä mysteeriä sosiaalisessa mediassa sekä kaikkialla. Oon kuitenkin törkeän onnellinen, että nyt me ollaan julkisesti yhdessä. Jotenkin tää meidän suhde on vaan niin erilainen mitä ikinä oon kokenut. Tää on SE rakkaus. Tää mies linkitti mulle aikanaan erään julkaisun, jossa puhuttiin elämän kolmesta rakkaudesta. Tää on se mun kolmas ja viimeinen.Tää ihminen on kokenut elämässään niin paljon. Enemmän kuin normaalisti yksi ihminen koko elämänsä aikana ja juurikin nuo kaikki rajutkin kokemukset ovat opettaneet sekä kasvattaneet muakin. Tää ihminen on yksi todella syy sille miten oon löytänyt varmuuden ja suunnan mun tekemiselle. Kaikki mitä hänen kauttaan oon saanut kokea tai kuulla, on tehnyt musta sen mitä oon tänään. Paljon oon löytänyt itsestäni uusia puolia, ihan kuin hän olisi avannut musta lukitun huoneen.

No mitä se Teräsmutsi sit tulee tekemään?

Teräsmutsin missio oli mulle alusta asti selvä. Toimia äitien innoittajana ja ”megafoonina” sille, että äiditkin on naisia. Äitiys on hieno asia, mutta me ollaan niin paljon muutakin. Äideillä on oikeus ottaa omaa aikaa, nauttia elämästään ja tehdä sekä viettää aikaa ilman lapsiakin. Mun yksi tavoitteeni on saavuttaa tähän maahan sellainen äitien rintama, jossa pidetään toistensa puolia. Unohdetaan ne Emmaljungien ja ”kuka imettää pisimpään” -vertailut, ollaan jokainen ylpeitä siitä tavasta jollaisina ollaan äitejä. Tuetaan ja motivoidaan toisiamme olemaan parempia äitejä, ei vedetä mattoja jalkojen alta.

MITÄ TERÄSMUTSI TEKEE TAI TULEE TEKEMÄÄN?

Mielessä on hyvä määrä projekteja, joihin tänä vuonna aletaan panostamaan. Muutama isompi yhteistyö ja ainakin yksi ”iso” projekti, joka toivon mukaan saadaan pian ulos yhdessä puolison kanssa. Siistejä juttuja ja uskon, että tämä vuosi tulee tuomaan vielä lisää odottamattomiakin asioita.

KUKA TERÄSMUTSI ON VUONNA 2020?

On selvää, että vuosi 2019 muovasi minua, Teräsmutsia. Niin ulkoisesti kuin myös sisäisesti. Tänä vuonna mä oon itselleni ykkönen ja mulle tärkeät henkilöt mukanani. Tänä vuonna kaikesta tästä Korona -hössötyksestä huolimatta päästään nauttimaan elämästä täysillä. Tänä vuonna tuon itseni sairastamisen jäljiltä takaisin henkiin ja vien korkeuksiin. Tallotusta kukasta, kasvatan jälleen itsestäni kukkivan kukoistuksen. Ai niin, ajattelin toteuttaa yhden unelmani ja hankkia moottoripyörän sekä tietenkin ajokortin sille. Tää on siisti juttu!Tänä päivänä jengi puhuu brändeistä enemmän kuin koskaan. Mikä on susta hyvä brändi? Mitä se sisältää? Voiko kuka vaan olla brändi?

tsekkaa myös: sä&mä= me